Käpylän partiokerho

Partiokerho perustettiin syksyllä 2014. Tässä blogissa kirjoitamme kerhon toiminnasta Helsingin Käpylässä.

30.10.2015

Pölen kätköjen jäljillä!


Tällä viikolla on partiokerhossa ehditty taas yhtä ja toista! Kerhotoimintaa on tutuksi tulleen metsäympäristön sijasta järjestetty tällä kertaa Kimmonpuistossa ja päiväkoti Käpylinnassa. 

Alkuviikosta Havut ja Nuput saivat ratkaista Pöle-pöllön piilottaman aarteen mysteeriä Kimmonpuistossa. Havuille Pöle oli järjestänyt Kimmikselle radan, joka testasi kerholaisten muistia ja taitoja syksyn ajalta tutuista jutuista. Havut pääsivät samalla harjoittamaan uutta partiotaitoa, kartan lukua. Havut tulkitsivat ohjaajien avustuksella karttaa leikkipuiston alueesta. Karttaan oli merkattu 5 tehtäväpistettä, joita lähdettiin vauhdikkaasti yhdessä etsimään ja suorittamaan.
Nuput aarteen jäljillä
 Aarteenetsinnän tehtävissä kerrattiin Havujen kanssa kasveja, värejä ja kerhossa opittuja lauluja ja loruja. Lisäksi haasteena oli jonon muodostus ja laululeikki ilman aikuisen ohjausta ja luonnonmateriaaleista taiteilua. Rata oli hujauksessa suoritettu, taisi Pöle aliarvioida nokkelien Havujen osaamisen.

Nuppujen aarrejahti suoritettiin kuvasuunnistuksena. Kimmonpuisto on Nupuille jo tuttu paikka ja etappi toisensa jälkeen löytyi kuvavihjeiden avulla pienimmiltäkin kerholaisilta näppärästi.

Aarteena radan lopussa odotti salaperäinen lähetys Pöleltä. Kerholaiset saivat Parasta partioainesta- merkit hyvin karttuneista partiolaistaidoista ja heijastimet turvaksi pimenevään syksyyn. Oli ilo huomata, että osalla kerholaisista hienosti ansaittu kunniamerkki oli heti löytänyt paikkansa kerhorepun kyljestä.
Havut touhukkaina Kimmiksellä
Aarreradan suorittamisen ohessa Kimmolla on ehditty myös leikkiä, ja sehän meidän kerholaisilta sujuu. Kerhoaika kului vikkelästi Kimmiksen ”isolla puolella”. Syksyn lehdet toimivat leikeissä niin räiskälenä kuin pesuaineenakin. Havujen mielikuvituksellisia yhteisleikkejä ja hyvin karttuneita kaveritaitoja on ilo seurata.

"Tää ois palomies ja ne tois lisää lehtiä pesuaineeks"


Nuppuja leikkimässä Kimmiksellä
 Havut pääsivät tällä viikolla seuraamaan Käpylinnan vanhempainyhdistyksen tarjoamaa eläinaiheista näytelmää. Esityksessä oli kaksi tarinaa, toinen kertoi kaupunkilais- ja maalaishiirestä ja toinen ketusta ja korpista. Partiokerhon lapset seurasivat estradin tapahtumia tarkkaavaisina omalta penkiltään melkein satapäisen yleisön joukosta.
 
Teatterielämyksiä Käpylinnassa

Loppuviikosta Nupuilla ja Havuilla oli vuorossa kuukausittainen salijumppa Käpylinnassa. Jumpassa harjoiteltiin jo aikaisemmilta kerroilta tuttuja liikuntaleikkejä ja -harjoituksia, jotka alkavatkin sujua kerholaisilta jo varsin mallikkaasti. Ohjatun osuuden lisäksi kerholaiset saivat taas omatoimisesti kokeilla eri liikuntavälineitä kuten trampoliinia ja läpiryömittävää tunnelia.
Jumppavälineitä testaamassa taktiikkakerho Havut
Kiitos hauskasta kerhoviikosta kaikille kerholaisille ja Käpylinnan Leenalle, joka on ollut tämän viikon mukana kerhon touhuissa!

Hieman poikkeavan kerhoviikon jälkeen onkin ensi viikolla taas mukava palata metsään katsomaan, miten se on viikossa ehtinyt muuttua.

Hyvää viikonloppua!

Satu 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti