Käpylän partiokerho

Partiokerho perustettiin syksyllä 2014. Tässä blogissa kirjoitamme kerhon toiminnasta Helsingin Käpylässä.

24.3.2016

Arjen kulta

Mistä on arjen kulta tehty? Se on tehty hymyilevistä lapsista, riemukkaista nauruista, maistuvista eväistä ja visertävistä linnuista. Maanantaina matkasimme kentälle Havujen kanssa juttelemaan kallion päälle siitä mikä meissä on samanlaista. Kaikki tuntuivat tykkäävän vieläkin palomiehistä ja kesästä. Tuttu Fanni koira kävi myös moikkaamassa meitä ja lapset tähystivät kaatuneella puunoksalla ohilipuvia haamuja. Ne olivat niin nopeita, ettei ohjaajien silmät nähneet niitä. Kenttä näytti erilaiselta auringonpaisteessa, vaikka sitä vartioi vielä paksu lumipeite.

Keskustelimme hetken sammaleesta. Moni voi miettiä että sammalta on olemassa vain yksi laji, mutta Suomesta on löydetty 884 sammallajia. Se on aika iso määrä, varsinkin jos ajattelee että on olemassa vain yksi sammallaji. Me kaikki ihmiset olemme myös erilaisia ja meidän tuulet vaihtelevat. Toisen tukka on kihara, toisen suora, toisen hampaat on vinot, toinen tykkää puhua paljon ja toinen tähyillä toimintaa kauempaa. Miten suuri rikkaus erilaisuus on. On upeaa katsella toisia ja ihailla heidän piirteitään, oppia toisilta uutta tapaa katsella maailmaa ja kuunnella toisen ääntä, sitä miten kauniilta se kuulostaa. Meillä on lupa myös olla välillä hiljempaa, ottaa omaa aikaa ja pohtia mitä tapahtuu ja miltä se omassa mielessä tuntuu.

Liikuntaa tulee huomaamatta paljon Partiokerhossa. Välillä voi levähtää, tai tehdä lumienkeleitä ja kertoa satuja

Kaikki kerhopäivät tuntuvat eriltä, vaikka sisältö pysyy aika samana viikosta toiseen. Ainut pysyvä asia on muutos ja muutokseen kiinnittää luonnossa aina huomiota. Luonnosta riittää aina keskusteltavaa ja pohdittavaa. Jokainen kerho kerta muokkautuu sen mukaan miten lapset reagoivat, meitä on monta ja kenelläkään ei ole ikinä täysin samanlaista oloa. Joustavuus aikataulussamme takaa sen, että lasten toiveet tulee kuulluksi päivän aikana. Aina ei tarvitse rientää metsään asti, välillä kävelylenkki ja pulkkailu riittää.

Hyvää mieltä Kimmiksellä

Muutosten tullessa ohjelmaa voi yksinkertaistaa niin että kaikilla säilyy hyvä mieli. Kolme tuntia voi olla pienelle lapselle pitkä aika, jos ympäristö ja aikuiset ovat vähän vieraita. Viime viikolla keskityimme rairuohon istuttamisen sijaan siihen, että kaikki viihtyvät kerhossa kun meillä oli käymässä sijaisia. Kaikki meni hyvin ja itkuilta säästyttiin. Täytyy muistaa että lapset ovat kaikki yksilöitä, toisesta voi olla hauskaa kun aikuinen on eri, mutta toiselle se voi olla iso juttu.


Keskiviikkona Havut pulkkailivat ja reippailivat
Syksystä jouluun asti en itse huomannut että oikeastaan tulee oltua töissä koko ajan jalkojen päällä. Töiden alussa tuli pompittua kyykkyyn ja takas ylös koko ajan ja puettua lapsille vaatteita mitä kummallisimmissa asennoissa. Harjoitus tekee mestarin, nykyisin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ergonomiaan ja hanskojen laittokin sujuu puolta nopeammin. Partiokerhossa jumpataan paljon, pienet jalat saavat paljon liikuntaa kun kävellään paikasta toiseen, kädet saavat hyvää harjoitusta kun kaivaa kuoppaa tai kun lapset liikuttaa keppejä paikasta toiseen kun he tekevät yhteistä majaa. Meidän Nuppujen ryhmä on kasvanut kahdeksaan, mutta tänäänkin päästiin tekemään pääsiäisaskartelujen jälkeen reipas lenkki, jonka jälkeen liikuntaa jatkettiin vapaammissa leikeissä Kimmiksellä. Ensi viikolla mennään metsään ja hassutellaan leikkejen lomassa!

Rauhallista pääsiäistä kaikille!
Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti