Käpylän partiokerho

Partiokerho perustettiin syksyllä 2014. Tässä blogissa kirjoitamme kerhon toiminnasta Helsingin Käpylässä.

28.8.2015

Solmuja ja salijumppaa

Partiokerhossa on tällä viikolla retkeilty taas pääosin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Isot ovat harjoitelleet solmun tekemistä, joka on yksi partiossakin harjoiteltavista taidoista. Pienille sormille jo umpisolmu on hieno saavutus, ja omista solmurannekkeista oltiinkin kerholaisten keskuudessa syystä ylpeitä. 


Pienet kerholaiset ovat tehneet katuliiduilla kallionseinämiin upeita"luolamaalauksia". 


Leikkien teemana on ollut keittiö ja ruuan valmistus. Metsässä onkin molemmissa kerhoryhmissä valmistettu mitä mielikuvituksellisimpia käpykeittoja ja yrttijuomia, joita on tarjottu kavereille ja ohjaajille maisteltavaksi.


Keskiviikkona oli kerhossa ensimmäinen vähän sateisempi päivä. Matkasimme isojen kerholaisten kanssa uudelle kerhopaikalle, joka on hieman pidemmän kävelymatkan päässä. Matkat sujuivat hienosti, eikä vähäinen sadekaan kerholaisia haitannut. Perillä ihmeteltiin viereisessä metsikössä käynnissä ollutta puiden harvennusta ja sateen esiin houkuttelemia kotiloita, sekä pelattiin hiekkakentällä yhdessä palloilla.


Torstaina ja perjantaina vierailimme päiväkoti Käpylinnassa, jonka jumppasalia saamme käyttää molempien kerhoryhmien kanssa kerran kuukaudessa. Jumpassa pienet kerholaiset harjoittelivat
pallon käsittelyä ja saivat temmeltää temppuradalla. Isot harjoittelivat myös palloleikkejä ja kokeilivat monenlaisia jumppavälineitä, kuten puolapuita ja trampoliinia. Molemmilla ryhmillä jumppatuokioon kuului alkulämmittely ja loppurentoutus, puolessa välissä jumppaa pidettiin evästaukoa salin lattialle levitetyillä patjoilla. Isojen ryhmäläiset pääsivät vielä jumpan jälkeen hetkeksi leikkimään Käpylinnan eskareiden tiloihin.





Mukavaa viikonloppua kaikille!

Satu ja Maiju

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti